Sivut

keskiviikko 14. maaliskuuta 2012

MarpArts sisustustauluja

Olet ehkä jo huomannut uudet sisustustaulut verkkokaupassamme? Olin valtavan otettu, kun MarpArts otti minuun yhteyttä ja kyseli mahdollisuuksia saada tauluja myyntiin kauppaamme. Näihin tauluihin olet saattanut nimittäin törmätä muuallakin, näyttelyitä on ollut useissa gallerioissa.

Pienten sisustustaulujen aiheina ovat usein luonto, kukat, viinit ja ruoka, sekä unenomaiset mielenmaisemat. Sisustustaulut sopivat esimerkiksi olohuoneeseen, makuuhuoneeseen ja keittiöön. Sisustustauluja on saatavana tummalla ja vaalealla pohjalla. Mustavalkoinen värimaailma on aina tyylikäs ja sopii moneen erilaiseen sisustukseen. Tällä hetkellä meillä myynnissä olevat taulut ovat pääasiallisesti kokoa 12 x 12 cm, mutta tilauksesta on saatavilla mittojen mukaan tehtyjä tauluja, tai vaikka koko seinän peittäviä sisustuskankaita!

Näin MarpArts kertoo itsestään:
MarpArts uniikit sisustustaulut
Katso tästä

Olen valmistunut artesaaniksi 80-luvulla erikoistuen kankaan maalaamiseen. Sisustus- ja taidetekstiilien suunnittelua olen opiskellut 90-luvulla. Asun Helsingissä ja toimin omassa yrityksessäni valmistaen sisustustauluja ja seinäkankaita materiaaleina pellava, puuvilla ja tekstiili- sekä akryylivärit. 

Tekniikkana käsinmaalaus ja välineinä pensselit ja telat. Vesi toimii tärkeänä osana taivuttaessani väriä haluamaani tunnelmaan ja suuntaan. Valkoiselle pellavalle maalaaminen on haastavaa, koska kaikki mitä kankaalle maalaa, jää näkyviin. Virheitä ei voi peittää vaan niille on keksittävä uusi ulottuvuus ja tehtävä. 

Materiaaleina käytän 100% pellavakangasta ja tekstiilivärejä. Tekniikkana käsinmaalaus. Varsinaista kankaanpainotekniikkaa en käytä juuri lainkaan. Värit on kiinnitetty silittämällä kankaaseen, joten kankaat kestävät myös vesipesun. Kehykset ovat 37mm-39mm puisia kiilakehyksiä. Aiheina usein luonto, viini, ruoka sekä mielenmaisemat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti