Työpaikan
tunnelma vaikuttaa olennaisesti kaikkeen, mitä työpaikalla
tapahtuu. Ja varsinkin siihen, tapahtuuko mitään. Viime aikoina
olen miettinyt paljon työrauhaa, työkavereita, työympäristöä ja
tunnelmaa, ja niiden vaikutusta oman työni tekemiseen.
Monet
käsityöläiset ovat yrittäjiä ja samalla myös yrityksensä
ainoita työntekijöitä. Käsityöläisen työ on siis usein
yksinäistä. Samoin voi olla taiteilijan. Väitän, että kaikki
luovan työn tekijät kuitenkin tarvitsevat sen yksinäisyyden, oman
tilan, hiljaisuuden ja rauhan tehdä omaa työtä. Käsityötä tai
ajatustyötä, ylityötä tai turhaa työtä. Kaikki työ vaatii
rauhan. Samalla käsityöläinen tai taiteilija tarvitsisi
kollegoistansa vertaistukea ja vilkkaan sosiaalisen verkoston
tullakseen huomatuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Siihen auttaa
tietenkin näyttelyissä, kulttuuritapahtumissa, messuilla,
kursseilla ja muissa riennoissa käyminen, mutta eniten siihen
nykypäivänä auttaa internet ja etenkin sosiaalinen media. Jos et
ole netissä, et ole olemassa. Ja sepä se onkin hyvä asia. Tiettyyn
rajaan asti.
Jos
mietin omia työn tekemisen tapojani, en kestäisi jatkuvaa häiriötä
keneltäkään ihmiseltä. En kertakaikkiaan pystyisi keskittymään
mihinkään, jos vieressä koko ajan joku pälättäisi turhia
asioita, kuikuilisi selän takana, lainaisi tavaroita, kuuntelisi
surkeaa musiikkia tai muuten häiritsisi aina uudestaan ja uudestaan.
Tällainen työrauhan rikkoja olisi varmasti missä tahansa
työpaikassa sellainen ihminen, jonka lähestyessä työkaverit
hiljaksiin piiloutuisivat omiin koloihinsa, ettei tarvitsisi olla
tekemisissä rasittavan rauhanrikkojan kanssa.
Minun
työhuoneessani ei ole rauhanrikkojia, ei rasittavia ihmisiä, eikä
turhanpälisijöitä. Mutta siellä on älypuhelin. Siellä on some.
Vähintään tunnin välein on katsottava face, insta, watsappi,
sähköposti, firman sähköposti, tekstiviestit. Ja monella vielä
paljon muuta.
Väitän,
etten ole ainoa, jonka työtä häiritsee kone. Älypuhelin, läppäri,
tabletti, mikä tahansa. Väitän, että muidenkin työhuoneissa on
rasittava rauhanrikkoja, joka vaatii lähes jatkuvan huomion. Face,
insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit. Rauhanrikkojalle
pitäisi sanoa reippaasti ja rehellisesti, että voisitko
ystävällisesti olla hiljaa, minä yritän keskittyä. Mutta kun ei
raaski. Mutta kun on jo tullut tavaksi. Face, insta, watsappi,
sähköposti, tekstiviestit. Kun tämä on niin kätevä, kaikki
käden ulottuvilla. Face, insta, watsappi, sähköposti,
tekstiviestit.
Rauhanrikkoja
ei jää pelkästään töihin. Se ei ole sellainen työkaveri, josta
pääsee eroon kun työpaikan ovi lyödään perässä kiinni. Ehei,
se tulee mukaan kotiin, harrastuksiin, autoihin ja busseihin, ja
tekee nopeasti elämästä pelkkiä kosketusnäyttöjä,
tilapäivityksiä, tykkäämisiä ja puhelimella hätäisesti
otettuja, tärähtäneitä ja huonolaatuisia kuvia. Onko meillä
laatuaikaa ilman rauhanrikkojia? Onko meillä ylipäätään enää
mitään aikaa?
Käsi
sydämellä, kenen
teistä on
joskus
tehnyt mieli viskata älypuhelin seinään? Ja läppäri hyvällä
vauhdilla perässä? Toivottavasti kaikkien.
Minun ainakin on, useasti. Voin suoraan tunnustaa, että kärsin
ajoittain järkyttävästä puhelinkammosta, mikä ei ole yrittäjälle
kovin viisas tauti, mutta näin se vaan on.
Tuijotan
puhelinta kammoksuen, ajatuskin
siitä, että olen aina ja kaikkialla kaikkien tavattavissa on
ahdistava. Face,
insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit.
Pidän puhelinta suurimman osan ajasta äänettömällä, koska en
kestä sitä jumalatonta pimputusta. Pimpimpimpommm. Tekstiviesti.
Plip, plip, plip. Face-ilmoitukset. Plimm. Sähköposti. Plimm.
Toinen. Face,
insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit. Voi
hyvä luoja, enkö
minä pääse tuosta eroon?
Pääsen.
Siinä vastaus. Ja siinä myös tämän vuoden missioni. Oman työ- ja mielenrauhani palauttaminen. En vielä
tiedä, miten ratkaisen tämän missioni kaikki ongelmat, jotka
ovat ihan itse keksittyjä, esimerkiksi se, etten sitten enää ole
jatkuvasti työsähköpostilla asiakkaiden tavoitettavissa. Tai etten
viidessä minuutissa näe siskoni viestejä tai en pääse vartin
välein näkemään, mistä koko maailma tykkää.
Tänä
viikonloppuna laitetaan rauhanrikkojat piiloon. Jos ette kykene
piilottamaan älyänne koko viikonlopuksi, niin ehkä edes yhdeksi
illaksi.
Lähtekää ulos, leipokaa leipä,
puhukaa toisillenne, pelatkaa lautapeliä, lukekaa kirja. Tehkää hyvää ruokaa, siivotkaa
talo, peskää auto tai maalatkaa taulu. Tai neulokaa sukat!
Maailman tykkäämiset
voivat yhden illan odottaa.
Älyvapaata
viikonloppua!
[Sarita
tykkää tästä]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti