Sivut

perjantai 20. helmikuuta 2015

Rauhaa, työrauhaa



Työpaikan tunnelma vaikuttaa olennaisesti kaikkeen, mitä työpaikalla tapahtuu. Ja varsinkin siihen, tapahtuuko mitään. Viime aikoina olen miettinyt paljon työrauhaa, työkavereita, työympäristöä ja tunnelmaa, ja niiden vaikutusta oman työni tekemiseen.

Monet käsityöläiset ovat yrittäjiä ja samalla myös yrityksensä ainoita työntekijöitä. Käsityöläisen työ on siis usein yksinäistä. Samoin voi olla taiteilijan. Väitän, että kaikki luovan työn tekijät kuitenkin tarvitsevat sen yksinäisyyden, oman tilan, hiljaisuuden ja rauhan tehdä omaa työtä. Käsityötä tai ajatustyötä, ylityötä tai turhaa työtä. Kaikki työ vaatii rauhan. Samalla käsityöläinen tai taiteilija tarvitsisi kollegoistansa vertaistukea ja vilkkaan sosiaalisen verkoston tullakseen huomatuksi, nähdyksi ja kuulluksi. Siihen auttaa tietenkin näyttelyissä, kulttuuritapahtumissa, messuilla, kursseilla ja muissa riennoissa käyminen, mutta eniten siihen nykypäivänä auttaa internet ja etenkin sosiaalinen media. Jos et ole netissä, et ole olemassa. Ja sepä se onkin hyvä asia. Tiettyyn rajaan asti.

Jos mietin omia työn tekemisen tapojani, en kestäisi jatkuvaa häiriötä keneltäkään ihmiseltä. En kertakaikkiaan pystyisi keskittymään mihinkään, jos vieressä koko ajan joku pälättäisi turhia asioita, kuikuilisi selän takana, lainaisi tavaroita, kuuntelisi surkeaa musiikkia tai muuten häiritsisi aina uudestaan ja uudestaan. Tällainen työrauhan rikkoja olisi varmasti missä tahansa työpaikassa sellainen ihminen, jonka lähestyessä työkaverit hiljaksiin piiloutuisivat omiin koloihinsa, ettei tarvitsisi olla tekemisissä rasittavan rauhanrikkojan kanssa.

Minun työhuoneessani ei ole rauhanrikkojia, ei rasittavia ihmisiä, eikä turhanpälisijöitä. Mutta siellä on älypuhelin. Siellä on some. Vähintään tunnin välein on katsottava face, insta, watsappi, sähköposti, firman sähköposti, tekstiviestit. Ja monella vielä paljon muuta.

Väitän, etten ole ainoa, jonka työtä häiritsee kone. Älypuhelin, läppäri, tabletti, mikä tahansa. Väitän, että muidenkin työhuoneissa on rasittava rauhanrikkoja, joka vaatii lähes jatkuvan huomion. Face, insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit. Rauhanrikkojalle pitäisi sanoa reippaasti ja rehellisesti, että voisitko ystävällisesti olla hiljaa, minä yritän keskittyä. Mutta kun ei raaski. Mutta kun on jo tullut tavaksi. Face, insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit. Kun tämä on niin kätevä, kaikki käden ulottuvilla. Face, insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit.

Rauhanrikkoja ei jää pelkästään töihin. Se ei ole sellainen työkaveri, josta pääsee eroon kun työpaikan ovi lyödään perässä kiinni. Ehei, se tulee mukaan kotiin, harrastuksiin, autoihin ja busseihin, ja tekee nopeasti elämästä pelkkiä kosketusnäyttöjä, tilapäivityksiä, tykkäämisiä ja puhelimella hätäisesti otettuja, tärähtäneitä ja huonolaatuisia kuvia. Onko meillä laatuaikaa ilman rauhanrikkojia? Onko meillä ylipäätään enää mitään aikaa?

Käsi sydämellä, kenen teistä on joskus tehnyt mieli viskata älypuhelin seinään? Ja läppäri hyvällä vauhdilla perässä? Toivottavasti kaikkien. Minun ainakin on, useasti. Voin suoraan tunnustaa, että kärsin ajoittain järkyttävästä puhelinkammosta, mikä ei ole yrittäjälle kovin viisas tauti, mutta näin se vaan on. Tuijotan puhelinta kammoksuen, ajatuskin siitä, että olen aina ja kaikkialla kaikkien tavattavissa on ahdistava. Face, insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit. Pidän puhelinta suurimman osan ajasta äänettömällä, koska en kestä sitä jumalatonta pimputusta. Pimpimpimpommm. Tekstiviesti. Plip, plip, plip. Face-ilmoitukset. Plimm. Sähköposti. Plimm. Toinen. Face, insta, watsappi, sähköposti, tekstiviestit. Voi hyvä luoja, enkö minä pääse tuosta eroon?



Pääsen. Siinä vastaus. Ja siinä myös tämän vuoden missioni. Oman työ- ja mielenrauhani palauttaminen. En vielä tiedä, miten ratkaisen tämän missioni kaikki ongelmat, jotka ovat ihan itse keksittyjä, esimerkiksi se, etten sitten enää ole jatkuvasti työsähköpostilla asiakkaiden tavoitettavissa. Tai etten viidessä minuutissa näe siskoni viestejä tai en pääse vartin välein näkemään, mistä koko maailma tykkää.

Tänä viikonloppuna laitetaan rauhanrikkojat piiloon. Jos ette kykene piilottamaan älyänne koko viikonlopuksi, niin ehkä edes yhdeksi illaksi. 
Lähtekää ulos, leipokaa leipä, puhukaa toisillenne, pelatkaa lautapeliä, lukekaa kirja. Tehkää hyvää ruokaa, siivotkaa talo, peskää auto tai maalatkaa taulu. Tai neulokaa sukat! 
Maailman tykkäämiset voivat yhden illan odottaa.

Älyvapaata viikonloppua!

[Sarita tykkää tästä]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti