Sivut

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Tekijäesittelyssä Sarania

Blogin sunnuntaivieraana tällä viikolla koiraystäville upeita nahkatuotteita tekevä Niina Tolvanen ja hänen yrityksensä Sarania. Niina työskentelee Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa ja nahkasepän töiden ohella hoitaa omia hevosiaan. Lue lisää Niinan ja hänen yrityksensä tarinasta alta ja katso tuotevalikoima nettikaupastamme.

Sarania

1. Kuka olet ja mistä pain Suomea tulet ja asut?
Olen Niina Tolvanen, kohta 31-vuotias hevosagrologi ja valjasseppä Rääkkylästä Pohjois-Karjalasta. Olen myös kotoisin täältä, mutta asuin opiskeluaikoina vuosia muualla, Keski-Pohjanmaalla Perhossa ja Kanta-Hämeessä akselilla Tammela/Forssa/Ypäjä. Minulla on kotona muutama oma hevonen ja harrastan mahdollisuuksien mukaan pienimuotoista hevoskasvatusta. Yksi kasvateistani voittikin viime marraskuussa 2-vuotiaiden suomenhevosten valtakunnallisen varsanäyttelyn ELMA-messujen yhteydessä Helsingin Messukeskuksessa.

2. Mistä tuotemerkkisi tai yrityksesi nimi juontaa?
Nimi Sarania on "jatkojalostettu" yhden hevoseni nimestä (Sangen Sara). Tosin firman nimeksi piti tulla pelkkä Sarani, mutta PRH ei hyväksynyt sitä. Ja hyvä niin, koska näin jälkikäteen ajatellen Sarania on paljon parempi.

Punottu talutushihna
3. Milloin olet aloittanut käsillä tekemisen ja miten ajan mittaan käsillä tekemisesi on muuttunut?
Käsillä tekeminen on kuulunut elämääni niin kauan kuin muistan. Pienenä kävin kuvataidekerhossa ja harrastin savitöitä; kotona ompelin kaikenlaista, virkkasin ja neuloin helppoja juttuja. Ristipistotöitä tein usean vuoden ajan, ja sainkin yhden kirjotun liinan perusteella peruskoulun päättötodistukseen käsitöistä kympin. Sittemmin käsitöiden tekeminen on rajoittunut noihin valjastöihin ja kaikkeen siihen liittyvään, kuten helmikorujen tekemiseen. Yhdet helmikoristellut suitseni pääsivätkin vuonna 2006 valtakunnallisen, Pauligin järjestämän Tahto&Taito -kädentaitokilpailun finaaliin ja näytteille Design Forum Finlandiin Helsinkiin.
Vanilja salmiakkikuvioinen kaulapanta

4. Onko käsillä tekeminen sinulle työ vai harrastus?
Tämä yrittää olla työ, mutta toistaiseksi ansiotaso on harrastajan luokkaa, vai liekö edes sitä...? Starttirahan turvin mennään toistaiseksi. Toiveena ja tavoitteena on kuitenkin, että tälllä pystyisin joskus itseni elättämään. Mutta jos ei, niin harrastuksena aion tämän ainakin pitää.

5. Mistä saat inspiraation uusiin tuotteisiin?
Selailen paljon hevostarvikekuvastoja ja nettikauppoja, käyn lemmikkiliikkeissä hakemassa ideoita ja sitten yhdistelen niistä parhaita. Monesti myös asiakkaalla itsellään voi olla jokin idea valmistettavasta tuotteesta, ja minä yritän sitten toteuttaa sen.

6. Tykkäätkö kokeilla uusia tekniikoita vai pitäydytkö tutuissa tekniikoissa ja materiaaleissa?
Olen tapojeni orja, ja useimmat asiat tykkään tehdä tutulla hyväksi havaitulla ja toimivalla tavalla. Välillä on kuitenkin pakko ajatella niin sanotusti "out of the box", että saa jonkun asian toteutettua.
Talutushihnat

7. Onko sinulla ollut esikuvia taiteen tai käsityön saralla?
Ei mitään tunnettuja nimiä, mutta omasta perheestä ja suvusta näitä kyllä löytyy. Meidän suvussa on monenlaista käsityön taitajaa; oma äiti ompelee tarvittaessa kaikkea vaatteista tilkkupeittoihin, neuloo, virkkaa, nyplää. Posliini- ja silkkimaalauskin onnistuu. Isä on autotallin pellepeloton ja rakentelee siellä ties mitä. Eno hallitsee puusepäntyöt, korjaa perinnerakennuksien ikkunoita, rakentaa pärekattoja ym. Kummisetä puolestaan tekee tuohi- ja päretöitä sekä punoo verkkoja kalastukseen ja tekee katiskoita. Kummitäti tekee tiffany-töitä. Serkku taas opiskeli lasinpuhallusta. Sisko opiskeli kengitystä ja taitaa pieniä takohommia. Eli aika laaja kirjo erilaista käsityöosaamista :)

8. Mitä kerrot tuotteittesi materiaaleista?
Saranian tuotteissa kotimaisuusaste on oikeastaan aika pieni. Harmi sinänsä, mutta Suomessa ei valmisteta valjastöihin sopivia parkkinahkoja käsittääkseni lainkaan. Myös soljet ja ompelussa käytettävät vahalangat täytyy tilata ulkomailta, kun niitäkään ei täällä tehdä. Varsinainen työ suunnittelusta alkaen tehdään kyllä koto-Suomessa.

9. Mitä haluaisit jokaisen asiakkaan tietävän tuotteistasi?
Saranian tuotteet tehdään kokonaan käsityönä, perinteisin menetelmin, ilman minkäänlaisia koneita. Työvaiheita helpohkonkin tuotteen valmistamisessa voi olla jopa toistakymmentä, ja ihan kaikki niistä tehdään käsikäyttöisillä työkaluilla. Myös varsinainen ompelu tapahtuu käsin. Lisätietoa aiheesta löytyy Saranian nettisivuilta.

10. Mikä on haaveesi käsillä tekemisen suhteen?
Kyllä haaveena on, että tekeleistäni tulisi niin suosittuja, että voisin saada elannon näitä valjastöitä tekemällä.
Mittatilaussuitset

11. Jotain muuta mitä haluat kertoa?
Yritykseni Sarania on perustettu kesällä 2013. Sarania tarjoaa käsin ommeltuja nahkavarusteita koirille ja hevosille mittatilaustyönä, sekä muita valjas- ja satulasepän palveluita, kuten satulan toppausta. Pääasiassa valmistan siis yksittäiskappaleita eri tuotteista, mutta Taitaentehty -verkkokaupan kautta on mahdollista tilata muutamaa "vakiomallia" koirien varusteista. Saranian omat nettisivut löytyvät osoitteesta www.sarania.net. Uusimmat kuulumiset ja tuotekuvat löytyvät puolestaan facebookista osoitteesta www.facebook.com/sarania.net.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti