Sivut

lauantai 27. elokuuta 2011

Vierailulla Tuffan puulelujen verstaalla

Olimme eilen vierailulla Tuffan puulelujen verstaalla. Maisema oli aika erilainen kuin viime visiitillä joulukuussa ja onneksi ilmakin vähän lämpimämpi! Tuffa perheineen asuu Paraisilla, kauniissa saaristomaisemassa. Sukutila on ollut perheellä jo parisensataa vuotta ja tänä kesänä on pikku hiljaa alettu kunnostaa vanhaa päärakennusta kesäasunnoksi. Miljöö on aivan ihana vanhoine omenapuineen meren siintäessä taustalla!

Tuffa on ollut kiireinen kehitellessä uusia puulelumalleja ja valmistaessa tuotteita myyntiin. Uutta on tämä tanskalaiseen malliin perustuva lelu, jossa pelle kieppuu tason päästä toiseen. Jos pellen laittaa pyörimään paikallaan, tuntuu se kiippuvan siinäkin lähes ikuisuuteen.

Kieppuvia puisia pellejä  


Pelleä on hauska aikuisenkin kieputtaa!


Tämän ystävältä saadun kuvan perusteella Tuffa on kehittänyt oman mallinsa

Puuleluja on suunniteltu ja tehty myös lastenlasten toiveiden mukaan. Yksi pojista on kovasti innostunut dinosauruksista ja siitä on saanut alkunsa tämä vihreä lelu. Mammuttina toimii Tuffan elefantti-malli.

Tuffan valmiita tuotteita

Hienoja uusia tuotteita ovat myös Tuffan yksityiskohtaiset koottavat puulelut. Nämä voi siis hajoittaa osiin ja koota yhä uudelleen. Osia yhdessä on MONTA ja näissä onkin aika tekeminen, jotta jokainen osa sopii toisiinsa!  Alunperin Tuffa kehitteli tuotteet Seinäjoen sairaalaan onnettomuuksista toipuville, joiden oli tarpeen harjoitella sorminäppäryyttä.

Linja-auto, jossa osat ovat irroitettavia niin että auto voidaan koota uudelleen ja uudelleen
Vanhanmallinen auto, joka voidaan niinikään hajoittaa osiksi ja koota uudestaan
Auto osina
Ja hieman futuristisempi auto vanhojen mallien rinnalla!
Tuffa itse uusia tuotteita esittelemässä

Verstaan puolella oli myöskin monta projektia työpöydällä.

Puinen lentokone maalausta vailla
Toinen lentsikka maalattuna
Puinen juna maalauspöydällä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti