Sivut

torstai 1. maaliskuuta 2012

Tee itse matto vanhoista t-paidoista ja alennuskoodi

Vaihteeksi taas askarteluohjetta! Viime päivinä olen ihastellut kierrätyshenkisiä mattoja, jotka kyllä näyttävät ulkonäkönsä puolesta siltä kuin olisivat suoraan Vepsäläiseltä. Ja perusmateriaalit löytyvät takuulla joka kodista, tarvitset nimittäin vain vanhoja pyyhkeitä tai t-paitoja, lisäksi pohjaverkon rautakaupasta ja mahdollisesti kangasväriä jos haluat värjätä t-paidat samansävyiseksi.

Idea on hyvin simppeli, t-paidat leikataan suikaleiksi ja solmitaan pohjaverkon reikiin. Lopputulos on kuitenkin ainakin tässä blogissa upea! Sieltä löytyvät myös niin hyvät ja yksityiskohtaiset ohjeet, etten ala niitä tähän erikseen kirjoittamaan. Lisäksi ohjeissa on selkeät kuvat, miten tuo tehdään askel askeleelta, joten myös ilman englannin taitoa pärjää hyvin kuvien avulla.

Sen verran kuitenkin jos alat ensin keräämään materiaaleja, niin paitoja ohjeistetaan tarvittavan 45x45 cm alueelle 2 kappaletta (aikuisten miesten kokoa). Joten pieneenkin kylpyhuoneen mattoon kannattaa koota ainakin neljä paitaa. Maton teko myös vie jonkun verran aikaa, tuo bloggari oli laskeskellut käyttäneensä noin 60 tuntia maton tekoon! Täältä löysin vastaavat toiset ohjeet, joissa tekoon on suhtauduttu hieman rennommin TV:tä katsellessa. Tuon linkin takana on myös video, jossa näytetään selkeästi miten se kierrätetty matto on tehty. Solmimistekniikka on hieman erilainen, ja tuossa toisessa on käytetty materiaalina vanhoja pyyhkeitä.

Tee-se-itse matto vanhoja t-paitoja kierrättämällä
Kerta kaikkiaan mainio idea tehdä itse hieno ja uniikki matto, ja saada kierrätettyä vanhoja nuhjaantuneita t-paitoja joita aina kertyy! Minulla on tuossa olohuoneen nurkassa jo pieni kasa vanhoja paitoja odottamassa projektin aloittamista, laitan toki kuvia kunhan saan valmiiksi. Mitä mieltä te olette näistä?

Alennusta luomutuotteista ja luonnonkosmetiikasta

Vinkkaan tästä yhteistyökumppanimme tarjouksesta, joka löytyy tuosta palkistakin. Nimittäin Hyvinvoinnin tavaratalon verkkokaupan koko valikoimasta saa nyt -15% alennusta koodilla REILUSTIPAREMPI. Klikkaa tästä kauppaan. Koodi on voimassa 31.4.2012 saakka. Tuolta löytyvät niin laihdutusvalmisteet, kuin luomujauhot, superfoodit ja muut pavut ja pähkinätkin. Lisäksi mm. kodin ekosiivoustarvikkeita ja luonnonkosmetiikkaa. Tarjous ja alennuskoodi kannataa siis hyödyntää, harvoin esimerkiksi luonnonkosmetiikkaa saa näin reilusti alesta! Klikkaa tästä kosmetiikkaan.

2 kommenttia:

  1. Tämä on tosi hyvä juttu! Löysin jo noin puoli vuotta sitten tämän idean netistä ja tarkoitus on omilla tytöillä teettää tälliset. Mistään en vaan enää oo löytänyt sitä sivua kun siinä oli niin hyvin kaikki, että olisin näyttänyt tytöilleni mallia. Liukuesteverkkoa on tilattu ja ostettukin ja vielä pitää hommata ne kuteet. Kiitos ja toivottavasti muutkin innostuvat tästä!

    VastaaPoista
  2. Kiva että löysit ohjeen nyt täältä! Tuo on aivan loistava idea kierrättää vanhat t-paidat joksikin hyödylliseksi ja upean näköiseksi. :) Itse mietin mikä olisi sopiva pohjamateriaali, liukuesteverkko onkin hyvä idea!

    VastaaPoista